Monesti ihmiset ajattelevat, että hankalista tai vaikeista jutuista on helpompi olla hiljaa. Ihan kuin ongelmat katoaisivat, kun niistä ei puhu ääneen. Mutta eihän se niin mene. Kun asioista ei puhu ja kaiken vain patoaa sisälleen, se pahentaa kaikkea vielä entisestään.
Itsekin olen joskus, vuosia sitten, ajatellut noin. Olen ottanut jotkut puheet imartelevina, vaikka ne ovat olleetkin kaikkea muuta. Olen suhtautunut kevyesti takapuolelle taputteluihin, vaikka ne ovat tulleet miehiltä, joita en ole edes kunnolla tuntenut ja joita en ole todellakaan halunnut tuntea. Olen yrittänyt ottaa monia juttuja huumorilla, sillä se on sillä hetkellä tuntunut helpommalta kuin hirvittävän haloon nostaminen asiasta.
Tietyt asiat tajuaa kunnolla vasta silloin, kun aikaa on kulunut jonkin verran – joskus jopa useita vuosia. Niin se on mennyt ainakin omalla kohdallani.
Syyni tähän kirjoitukseen on tietysti kampanja, joka kulkee somessa nimellä #metoo. Kuinka paljon onkaan olemassa naisia, jotka ovat kokeneet jonkinlaista ahdistelua, varsinkin seksuaalista sellaista. Monesti siihen syyllistyvä mies on korkeammassa asemassa oleva; sellainen, joka saa sen naisen tuntemaan itsensä heikoksi tai ainakin heikommaksi osapuoleksi.
Olen itse ollut todella monessa mukana ja nuorempana otin monet halailut, silittelyt, taputtelut ja puristelut hymysuin vastaan, vaikka minua oksettikin koko tilanne. Yritin olla ok kaiken kanssa, koska nuo lähentelyt tulivat aina miehiltä, joille tein töitä tai jotka päättivät joistain asioista elämässäni.
Tiedän ja olen koko ajan, noin viidentoista vuoden ajan tiennyt usean tyypin käyttäneen minua; hyväuskoisuuttani sekä nuoruuttani hyväksi. En ole katkera tai vihainen kenellekään, mutta totta helkkarissa ajattelen/tiedän monenkin elämääni ennen kuuluneen miehen olevan oikeasti paha. Tein laulukeikkoja kuuden vuoden ajan ja niinä vuosina tuo tilanne oli kohdallani pahin. Tapasin niinä vuosina erittäin paljon hyviä tyyppejä, mutta myös niitä ”musiikkialan vaikuttajia”, joita en halunnut tai voinut suututtaa. Niitä, joille piti olla mielin kielin, etten menettänyt keikkojani.
Mikäli olisin parikymppisenä ollut yhtä rohkea kuin olen nyt, tilanne olisi ollut täysin toinen. En olisi ollut se heikompi yhtään kenenkään suhteen, enkä todellakaan olisi ollut kiva sellaisille miehille, jotka perheellisinä käyttäytyivät täysin väärin lirkutellessaan nuorille työntekijöilleen/artisteilleen/esiintyjilleen. Jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen myös sitä, kuinka noiden edellä mainittujen tyyppien kaverit vain katsoivat tuollaista toimintaa sivusta ja hyväksyivät kaiken, vaikka varmasti tajusivat sen olleen väärin. Mutta heidän mielestään valta tarkoittaakin sitä, että saa tehdä mitä haluaa ja kenelle haluaa.
Jasmin xxx
Olipa erinomainen kirjoitus! Itse olen kokenut samaa nuoruudessani, mutta vieläkään en ole tarpeeksi rohkea. Vaikka olen jo yli 35-vuotias, tulee edelleen vastaan tilanteita, jolloin tekisi mieli sanoa miehelle, että ”painu vttuun siitä kähmimästä” ja silti olen aivan hiljaa ja koetan vain jotenkin päästä karkuun tilanteesta tai odotan, että se loppuu. Tähän törmää vain töissä, ei onneksi muussa elämässä.