Uudet tuulet puhaltavat

Olin tosiaan 2,5 vuotta samassa työpaikassa ja nyt pari viikkoa lähdin sieltä, ihan vain itseni ja oman hyvinvointini takia. Arvostan kaikkia kokemuksia sekä olen todella kiitollinen niistä kavereista ja ystävistä, jotka sain elämääni tuona kyseisenä aikana.

Joskus sitä vaan tulee sellainen olo, että on saanut tarpeekseen ja on aika siirtyä eteenpäin – minulle kävi juurikin niin. Pohdin ja tuskailin tuota asiaa useammankin kuukauden ajan itse asiassa… Yhtäkkiä vain tajusin sen, että itseäni minun kuuluu ajatella ja kuunnella. Jos joku homma ei enää toimi, niin mitäpä sitä vitkuttelemaan?

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka reagoi fyysisesti todella voimakkaasti henkiseen huonovointisuuteen. En saa nukuttua kunnolla, on paha olo, vatsa on sekaisin ja koko ajan itkettää. Silloin elämisestä, olemisesta tai varsinkaan työnteosta ei tule yhtään mitään! Varmasti aika helppo uskoa…

Nyt olen tosiaan ihan vain saanut rentoutua ja levätä, nauttia luonnosta mieheni seurassa, leipoa ja tehdä hyvää ruokaa. Ilman mitään kiirettä tai painetta mihinkään. Huomaan voivani paremmin ja innolla odotan myös tulevia työjuttuja.

Viime viikon lopulla kävimme Syötteellä ja se on juuri sellainen paikka, missä mieli lepää! Oli kyllä ihana reissu ja liikuttua tuli PALJON. Mutta mikäpä se on olla ja ulkoilla niissä maisemissa! Kuvia reissusta tässä alla:

Pakko on myös todeta, että uusi Hotelli Iso-Syöte on erittäin upea ja sieltähän avautuvat ihan parhaat maisemat! Katsokaa vaikka itse:

Pitää katsoa, mitä tähän loppuviikkoon ja ensi viikolle keksii… Kaunis ruska houkuttelee totta kai aina ja muutenkin tuo kotimaassa reissaaminen on tullut tänä vuonna hyvin tärkeäksi asiaksi.

Suomi on uskomattoman kaunis maa, sen olen toki jo aiemminkin tajunnut, mutta varsinkin tämän vuoden kesän aikana asia vielä vain varmistui mielessäni. Toivottavasti tämä korona-aika on avannut paljon uusienkin ihmisten silmiä tuon asian suhteen! Vaikka kyllä sitä joillain tuntuu silti olevan hirveä kiire pois Suomesta heti, kun sellainen vähänkin sallitaan… En voi kuin ihmetellä.

Teen tuossa myöhemmin vielä koostepostauksen meidän kesästä – se oli ihan superihana; sai mökkeillä, innostuin vuosien jälkeen uimisesta, tuli maattua rannalla ja hankittua rusketusta yms yms.

 

Jasmin xxx

Uudet tuulet puhaltavat

4 kommenttia “Uudet tuulet puhaltavat

  • 17.9.2020 at 13:45
    Permalink

    Sinulla olisi lahjoja moneen työhön. Olet edustavan näköinen, kielitaitoinen,
    hyvä esiintymään ja artikuloit selkeästi.

    Sinusta tulisi hyvä kiinteistövälittäjäkin.
    Menestyisit myös erilaisissa myynti-ja asiakaspalvelutöissä.
    Esimerkkinä vaikka vastaanottovirkailija, tuote-esittelijä, vaatemyyjä, kosmetiikkamyyjä ja jne.

    Vastaa
    • 18.9.2020 at 15:12
      Permalink

      Kiitos 🧡

      Vastaa
  • 18.9.2020 at 10:00
    Permalink

    Mitä työtä etsit vai onko jo tiedossa jotain?
    Kyllä on hyvät kuvat nuo mitä tähän laitoit ja kaunis oot niinkun aina.

    Vastaa
    • 18.9.2020 at 15:13
      Permalink

      En etsi nyt mitään, on jo uusi työpaikka tiedossa. Kiitos sinulle! 🧡

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *