Tärkeä päivä!

Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Itse olin vuosia mukana kunnallispolitiikassa ja jopa eduskuntavaaliehdokkaanakin, mutta kiinnostuneisuuteni varsinkin jenkkien politiikkaa kohtaan on aina ollut suurinta.

Nämä viime päivät olen siis ollut kuin tulisilla hiilillä! Neljä vuotta sitten olin oikeasti järkyttynyt Trumpin voitosta, sillä Hillary Clinton olisi kaikin tavoin ansainnut voittonsa. Ja nyt, kun oli mahdollista saada Trump ulos Valkoisesta talosta, niin oli Bidenin aika iskeä. Kaikki muistavat hänet Obaman varapresidenttinä ja hehän olivatkin mainio kaksikko.

Odotin vaalipäivää suurella innolla, mutta äänestystuloksien saaminen kesti ja kesti ja kesti… En voinut edes nukkua kunnolla yhtäkään yötä ennen Bidenin voiton vahvistuttua. Joka ikinen yö heräsin vain päivittämään laskettujen äänten tilannetta ja luin kaikki mahdolliset uutiset aiheeseen liittyen. Nyt siis vihdoin saan jälleen nukkuakin! Biden julistettiin tänään vaalien voittajaksi, eikä mikään ole tuntunut näin oikealta ja hyvältä pitkiin aikoihin! Yhtäkkiä vuosi 2020 ei olekaan enää niin paha.

Yhtä mahtavaa Bidenin voiton kanssa on Kamala Harris varapresidenttinä – ensimmäinen nainen tuossa tehtävässä koko USA:n historian aikana. Nyt kaikki tähdet olivat kyllä niin kohdillaan!

Itse olen aiheesta kirjoittanut paljon myös Instagramissa, koska sinne postaan jotain yleensä päivittäin. Samoin seuraan tietenkin toisten postauksia ja olen ollut yhdestä asiasta todella yllättynyt… Vaikka asummekin Suomessa, niin nuo USA:n presidentinvaalit ovat todella merkittävä asia kansainvälisesti. Siltikään en ole nähnyt monenkaan suomalaisen julkkiksen reagoivan niihin mitenkään. Sen sijaan postataan juttuja meikeistä, ruokavaliosta, treeneistä, vaatteista jne jne, mutta ei mitään oikeasti isoista ja tärkeistä asioista.

Kyllä minäkin kirjoitan omista jutuistani, mutta olen samalla kiinnostunut sekä tietoinen noista ”hieman” isommista ja merkittävimmistä asioista. Toisaalta tuollainen epätietoisuus tai välinpitämättömyys selittää esim. sen, kun misseiltä tms kysytään muiden valtioiden päämiehien nimiä, heillä ei yleensä ole niistä aavistustakaan.

Tällaiset hetket ovat hienoja ja historiallisia, enkä ikinä halua nukkua niiden ohi. On hyvä tietää, mitä maailmalla tapahtuu, sillä noin suurilla valinnoilla on merkitystä meidän kaikkien elämään.

Tämä on ollut todella mahtava päivä ja mitä parhain lopputulos näitä vaaleja sekä koko maailman tulevaisuutta ajatellen! 💙

Jasmin xxx

Tärkeä päivä!

4 kommenttia “Tärkeä päivä!

  • 8.11.2020 at 09:46
    Permalink

    Kaunistunut oot näköjään entisestään! Totta että nuo jotkut marttiinat ja maisulit ei pistä kuvia kun itsestään ei ne ole varmaan ees tienneet että oli nämä vaalit. 🤣 hyvä kun et ole sellainen. Minäkin Bidenin puolesta jännitin ja on hieno tulos vaaleissa. Kaikkea hyvää sulle kaunokainen.

    Vastaa
  • 8.11.2020 at 20:02
    Permalink

    Hyvä kirjoitus Jasmin! Kiva kun päivität taas blogiakin, ilo lukea tätä.
    Trump on täysi pelle ja sai täysin mitä ansaitsi.
    Sinussa yhdistyy kauneus ja viisaus, et tosiaan ole mikään omaa napaa tuijottava turhake vaan fiksusti ajatteleva hieno ihminen.

    Vastaa
  • 10.11.2020 at 04:38
    Permalink

    What a beauty you are! Looking lovely as always!

    Vastaa
  • 4.12.2020 at 18:33
    Permalink

    Vai että puhutaan kaikesta pinnallisesta kun tärkeitä asioita on tulilla. Samaa mieltä olen, mutta maailma on täynnä eri narratiiveja ulkonäöstä kvanttimekaniikkaan samaan aikaan. Niillä on kaikilla yhteinen nimittäjä, ihminen. Ei kai siihen montaa päivää mene kun itsekin palaat ns. triviaalin pariin… . Eikä siinä mitään, ihminen painottaa kuulumista johonkin värjäämällä itseään kuten riikinkukko tanssii aina vaan ja vaan ja vaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *