Minulta on jo pitkään, viimeisimmästä avioerostani asti kysytty sitä, miksi en ollut rehellinen liittoni tilasta jo silloin, kun olimme vielä naimisissa. Miksi sanoin olevani onnellinen, vaikka myöhemmin kerroin olleeni onneton koko reilun vuoden kestäneen aviomme ajan? Ja miksi toistin samaa käytöstä edellisessä, viime vuoden kesällä loppuneessa seurustelusuhteessani?
Entinen Miss Suomi Lotta Näkyvä kertoi muutama kuukausi sitten julkisuudessa omista ongelmistaan ja siitä, miten hän oli ollut oikeasti todella onneton, vaikka olikin samaan aikaan vaikuttanut onnelliselta ja hyvinvoivalta somessa. Luin hänen tarinansa ja ymmärsin sen täysin. Ymmärsin sen, miten totuus on joskus todella hankalaa myöntää itselleenkin, saati sitten toisille. Omia läheisiään ei halua huolestuttaa, eikä sitä tunnettuna henkilönä halua saada myöskään mitään kuraa niskaansa silloin, kun on jo muutenkin hankala olla. Sitä haluaa mieluummin selvittää tilanteet ensin itsekseen ja sitten, kun itse voi taas paremmin ja olo on vahvempi, asioista voi puhua rehellisesti. Koska silloin, kun asia ei ole enää ajankohtainen, kritiikki ei kosketa/satuta niin kovasti, eivätkä rakkaimpasi joudu enää huolestumaan.
Tuon kaiken lisäksi minä en yksinkertaisesti halunnut myöntää, että olin taas epäonnistunut parisuhteissani. En halunnut myöntää sitä, että kaikki ne liittooni tai seurusteluuni epäillen suhtautuneet ihmiset olivat olleet koko ajan oikeassa. He olivat nähneet minua itseäni paremmin sen, etteivät ne jutut tulisi toimimaan ja sellaista ei ole kenenkään helppo myöntää. Ei varsinkaan tällaisen jästipään… 😉
Kutsun näitä tietynlaisiksi selviytymistarinoiksi; käyt todella pohjalla ja kampeat itsesi sieltä ylös kuin ihmeen kaupalla. Itse olen päässyt eroon menneisyyteni haamuista, vaikka toki jokainen huono kokemus on jättänyt oman jälkensä mieleeni. Se saattaa kuitenkin olla ihan hyvä asia, sillä monesti ne negatiiviset asiat opettavat eniten.
Olen miettinyt tätä aihetta ihan yleisellä tasolla, en vain omaa menneisyyttäni pohtien. Omista kokemuksistani taas olen puhunut äitini, ystävieni ja rakkaani kanssa. Jokaisella meistä on oma tarinansa – ulkokuoren taakse voi kätkeytyä mitä tahansa, joten meidän kaikkien pitäisi suhtautua lempeämmin toisiimme. Itse olen selvinnyt kaikesta ja henkisesti olen vahvempi kaiken kokemani vuoksi, mutta kaikkien kohdalla se ei valitettavasti mene niin.
Nykyään suhtaudun myös totuuteen ja asioista puhumiseen täysin eri tavalla; en pelkää enää myöntää sitä, jos joku juttu tai homma ei toimi. Jos ja kun eteen tulee erimielisyyksiä, ne selvitetään heti. Mikäli tunnen, etten voi hyvin, puhun siitä. En sulje silmiäni enää totuudelta enkä sulje läheisiäni ulkopuolelle. Olen löytänyt itsestäni myös sen herkän puolen, enkä pelkää näyttää sitä rakkaalleni. Itse asiassa olen tajunnut sen, että heikot ihmisethän sitä herkkää puoltaan eivät uskalla näyttää, koska se paljastaa heistä liikaa.
Jasmin xxx
Vai et halua ole halunnut loukata toista osapuolta? Miltä luulet että siitä toisesta osapuolesta tuntuu kun kutsut hänet viettämään joulua sinne oikeaan kotiisi Ouluun ja sitten töräytät kesken joukunvieton että me nyt tästä erotaan? Ei varmaan loukkaa?
Olet pelkkä pahansuopa selkäänpuukottaja etkä ole oppinut kokemistasi asioista mitään etkä ole muuttunut yhtään.
Siinä on minun kannanottoni kirjoitukseesi. Älä taas ala vinkuun jostain nettikiusaamisesta.
Sinulla näyttää olevan hyvä sisälukutaito… Joka tapauksessa kivaa viikonloppua sinullekin!
xxx
Nettikiusaajat voidaan jakaa kahteen pääryhmään:
Ne, joilla on paha olo omassa elämässään Mielenterveysongelmia, työttömyyrtä, ihmissuhteiden puutetta ym. Eivät osaa tai ymmärrä hakea apua. Netissä on niin helppo anonyymina purkaa omaa pahaa oloaan. Pahan olon purkajat syyllistyvät usein jopa kunnianloukkauksen ylittäviin teksteihin joutumatta vastuuseen. Tähän epäkohtaan pitäisi puuttua lakien uudelleen säätämisen kautta.
Toinen ryhmä on niitä, joilla on henkilökohtaisia kaunoja ja katkeruuksia ”julkkista ” kohtaan. Pelkkä kateuskin riittää usein syyksi asiattomiin teksteihin.
Nämä nettiikiusaajat saavat polttoainetta julkkiksista, jotka avaavat omaa elämäänsä liiankin yksityiskohtaisesti Kaikkea ei kannata kertoa tai paljastaa. Yksityiselämä on kuitenkin herkkää aluetta, johon ei kannata juorunhimoisia päästää.
Ei kannata edes lukea näitä nettikiusaajien
juttuja. Kannattaa jättää ne omaan alhaiseen arvoonsa. Vanha sananlaskukin sen jo sanoo: Maailman suuta ei tuki mikään.
Sinulla on mielenkiintoisia blogiaiheita ym.
Niistä välittyy kuva , että elät ehkä elämäsi parhainta aikaa nyt. Älä anna minkään tyhjänpäiväisen tai tyhjänpäiväisten räksyttäjien häiritä onneasi.
Nojep kylläpäs joku jaksanu käydä raivoamassa :D.
Raivoajalle viestiä: se jos toinen haluaa erota ja itse ei halua, ei varmaan tunnu koskaan kovin kivalta. Mitä pitäisi tehdä? Olla eroamatta ettet vain missään vaiheessa loukkaannu tai pahoita mieltäsi? Ilmoittaa erotahto niin että se ei osu minkään juhlapäivän paikkeille?
Juhlapyhinä ja lomilla on varmaan helpompi keskustella noista asioista ja erota koska silloin ei tarvii yleensä ainakaan pariin päivään olla työkunnossa. Mulle ainakin eroaminen on joka kerta ollut henkisesti yhtä helvettiä kuukausia eteenpäin oli se kenen aloitteesta vaan. Mielummin elän pahimman vaiheen lomalla kuin vien eroasiat töihin. Myös jouluna kulkee kulkuvälineitä, juhlapaikasta pääsee poiskin jos siltä tuntuu.
Ihmisellä joka syyttelee ja panettelee muita, on usein käsittelemätöntä häpeää taustallaan. Häpeä on usein myös esteenä sille että kehtaisi hakea apua ja syntyy noidankehä. Kuvittelee että muita haukkumalla ja satuttamalla pistää jotenkin puntit tasan ja oma olo helpottuu vaikka siinä ei niin kät, tuhoaa vaan ihmissuhteita ja ne sivusta katsovatkin vetäytyvät kun tajuavat että tuo käyttäytyy noin nyt, saattaa käyttäytyä noin joskus muakin kohtaan. Vastuullista ja aikuista olisi hakea apua omaan pahaan oloonsa.
Ratkaisu ei ole se että toinen olisi eroamatta niin sitten ei olisi paha olo, vaan se että voisit käsitellä eron aiheuttamaa pahaa oloa ja muutakin pahaa oloa, mahdollista hylätyksi tulemisen pelkoa jne turvallisesti luotettavassa ympäristössä. On eroryhmiä ja erilaisia terapioita myös traumaterapiaa. Omia vaikeita tunteita ei tarvitse hävetä vaan niihin saa ja pitää hakea apua mieluiten jostain paikasta missä on oikeaa asiantuntemusta. Kalja kaverin kanssa lievittää hetkellisesti mutta ei poista ongelmaa.
Tarvii myös tajuta että olette erilliset ihmiset jotka molemmat vastuussa omista tunteistaan ja teoistaan ja ette ny vaan sopineet yhteen ja näin on asiat. Kumpikin menköön eteenpäin eri suuntiin.
Kritisoit eroamisesta ja samalla haukut toista ja väität ettei ole kasvanut ja niin edelleen. Kuulostaa pahantahtoiselta. Ei osoita minkään laista rakkautta. Sinäkin oot vastuussa sanoistasi, sinä ne sanot eikä se toinen. Et osoita tuolla tavalla minkään laista rakkautta. Miksi joku olisi henkilön kanssa joka kohtelee rakkaudettomasti.
Vaikka puhut tosi ilkeästi täällä toisen ihmisen blogissa nimimerkin takana, sinäkin ansaitset rakkautta. Tärkeintä olis että opit antamaan sitä itsellesi. Sitten kun arvostat itseäs niin osaat kohdella itseäsi ja muitakin sillä tavalla että oot tyyppi jonka kanssa monikin haluaa seurustella ja ylipäätään olla eri laisissa ihmissuhteissa.
Muista että oot itse vastuussa teoistasi ja tunteistasi. Jos joku ihminen sinua satuttaa, sun vastuulla on myös ottaa välimatkaa siihen henkilöön ja keskittyä sellaiseen mikä tukee sun hyvinvointia. Tee niin sen sijaan että pyrkisit haukkumaan ja vahingoittamaan sitä toista kostoksi ja torppaamaan sen elämää.
Jos ihminen blogissaan kirjoittaa että oli onneton suhteenne ajan, se voi tarkoittaa että ette vaan sopineet toisillenne. Tarvii siitä sen kummempaa hernettä vetää nenään.
Oikeesti, vastaus piilee siinä että hoitaa itsensä kuntoon niin kuin Jasminkin kirjoitti. Keskity siis itsees ja asioihin mitkä tekee sulle hyvää, älä muiden vahingoittamiseen. Ole vastuullinen aikuinen tai tule sellaiseksi. Se on mahdollista. Tiedät nää asiat varmaan itsekin kun oikeeta sisintäs kuuntelet, sitä mikä on sen kaiken raivon alla.
Terveisin, been there