Uppoutuneena töihin

En olisi vielä vuosi sitten uskonut, kuinka olisin myös henkisesti kiinni työasioissa. Vuosien ajan olen tehnyt vain keikkaluontoisia töitä, joten tämä nykyinen työni (aloitin siinä tämän vuoden helmikuussa) on kyllä vienyt minut mennessään.

Toisaalta taas olen kyllä aina ollut sellainen ihminen, että kun innostun jostain, jään siihen juttuun täysin koukkuun. Rakastan sitä, kun minulle annetaan vastuuta, minuun luotetaan ja saan päiviini haasteita.

Normaalisti olen töissä maanantaista perjantaihin, mutta välillä hoidan vastuuvuorot myös lauantaisin. Iltaisin ja sunnuntaisin sen väsymyksen kyllä sitten huomaakin, mutta toivottavasti se ei verota liikaa yksityiselämän osalta. Käymme mieheni kanssa välillä leffassa ja ulkona, pidän huolta itsestäni ja hoidan kotihommia jaksamiseni mukaan.

Leipomisesta nautin yhä…
Samoin leffassa käymisestä…
Sekä ravintolat viehättävät hyvän ruoan takia. 😉😋

Eilen kävin keskustelua liittyen myös siihen, että normitöideni ohessa voisin tehdä nettiohjelmaa liittyen kokkailuun ja leipomisiin… Se kuulostaa erittäin hyvältä ja juuri minulle itselleni sopivalta jutulta, joten sitä onkin sitten mukava päästä toteuttamaan.

Jasmin xxx

Uppoutuneena töihin

4 kommenttia “Uppoutuneena töihin

  • 26.9.2018 at 09:23
    Permalink

    Valmistamasi ns.kotiruuat-ja leipomukset ovat hyvä juttu! Kunnollista, rouheata kotiruokaa ilman turhia ”piperryksiä” ja ylimeneviä terveysintoiluja.

    Hienostelevia annoksia ja muita tyhjänpäiväisiä ”piperryksiä” on netti täynnä.
    Normaali töissä käyvä ihminen ei jouda eikä jaksa arkena tehdä hienostelevia piperryksiä. Korkeintaan joskus juhlapäivinä.

    Vastaa
  • 27.9.2018 at 13:21
    Permalink

    Jään mielenkiinnolla odottamaan kokkailu ja leivonta ohjelmaasi taitava kun , olet niissäkin toimissa .

    Vastaa
  • 29.9.2018 at 15:07
    Permalink

    Ihanaa nähdä reseptejäsi nettiohjelman kautta. Milloin ohjelma alkaa? Toivottavasti pian nähdään sinut kokkailemassa herkkuruokia!

    Vastaa
  • 1.10.2018 at 19:50
    Permalink

    Kannattaa miettii joku hyvä aihepiiri johon keskittyy. Varmaan toi kotiruoka olis se juttu.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *