Olen kirjoittanut ennenkin siitä, miten nuorempana ja itse asiassa vielä viime vuonnakin väheksyin Suomea ja suomalaisia. Kirjoitin tuolloin omasta asenteestani ja siitä, miten olin aina olettanut kaiken olevan mahtavampaa jossain muualla. Nyt kuitenkin avaan asiaa hieman toiselta kantilta.
Suomea tuli kierrettyä ristiin rastiin niiden kuuden vuoden aikana, kun tein laulukeikkoja. Tanssilavat tulivat hyvinkin tutuiksi ja niistä tykkäsin paljon jo senkin takia, että ne sijaitsevat isojen kaupunkien ulkopuolella. Keskellä metsää, järvien rannoilla ja pienillä paikkakunnilla. Siinä työssä tuli nähtyä kirjaimellisesti kauneinta Suomea ja sellaisia paikkoja, mihin ei varmasti tulisi muuten vain poikettua.
Samoin olen ollut lukemattomia kertoja Lapissa ja siellähän on aina kaunista. Rakastan tuntureiden kauneutta ja siellä vallitsevaa fiilistä – sielu lepää ja mieli rentoutuu. Luminen Lappi onkin mielestäni sitä upeinta ja uljainta Suomea. Edellä mainittujen juttujen takia jokaisen tulisi ehdottomasti nähdä ja kokea ne maisemat itse, paikan päällä eikä ainoastaan kuvista tai televisiosta.
Kaikesta tuosta huolimatta en ole aina arvostanut Suomen kauneutta. Olen pitänyt maamme luontoa ja maisemia jokseenkin tylsinä, samoin olen ajatellut kaiken olevan jotenkin liian ”tavallista”.
Kun muutin Kreikkaan vuonna 2011, rakastuin siihen maahan. Rantoihin, ihmisiin ja ilmapiiriin. Mutta siellä oli myös paljon sellaista, mitä en voinut sietää… Torakoita ja muita ötököitä, mihin Suomessa ei ole totuttu sekä se, ettei kissoista ja koirista huolehdita laisinkaan paikallisten taholta.
Englannissa asuin pari vuotta silloisen mieheni kanssa ja siellä rakastin eniten pieniä kyliä sekä niiden tunnelmaa. Tykkäsin myös siitä, miten siellä on yhä tänä päivänä pieniä liikkeitä ja kauppoja sen sijaan, että kaikki toiminta olisi keskittynyt kauppakeskuksiin ja isoihin marketteihin. Mutta siellä satoi koko ajan ja ihmiset olivat todella vanhoillisia.
Liki pari vuotta sitten taas matkustin miesystäväni luokse Australiaan, ensimmäistä kertaa elämässäni. Kun aloimme olemaan yhdessä, hän hankki meille talon ja halusi minun olevan siellä kotonani. Menin sinne sekä peloissani että innoissani… Rakastuin sen maan rentouteen, ilmapiiriin ja säähän, mutta muu olikin sitten aina vähän pielessä. Torakat olivat siellä varsinainen päänvaiva, keskipäivällä aurinko oli todellakin liian polttava ja meitä lähellä oli koko ajan metsäpalovaara kuumuuden sekä kuivuuden takia.
Nuo kaikki edellä mainitsemani maat ovat todella erilaisia keskenään ja jokaisessa on ollut paljon hyvää, mutta… Niiden jälkeen olen oppinut arvostamaan Suomea paljon enemmän. Meillä ei ole maanjäristyksiä tai tsunameja, torakat eivät vaivaa, käärmeitä ei tarvitse varoa, uimaan mennessä ei tule pelättyä haihyökkäyksiä, metsäpalot eivät ole ongelma ja voimme oikeasti nauttia olostamme.
Luulen, että aiemmin en ollut valmis olemaan ja asumaan täällä, vaikka Suomi onkin synnyin- ja kotimaani. Sen sijaan minun piti nähdä ja kokea useita eri paikkoja, että osaan arvostaa Suomea nyt. Toisin sanottuna, vihdoinkin olen valmis olemaan kotona.
Jasmin xxx
