Suoraan asiaan!

Pelaa kasinopelejä ilman tilin avaamista!

  • Talleta pankkitunnuksilla.
  • Kotiuta voitot parissa minuutissa takaisin pankkitilille.
  • Ei rekister√∂itymist√§, ei salasanoja, ei mainospostia.

Viikonlopputunnelmia ja rakkautta ūüíē

Huomenta ja hyvää maanantaita kaikille! Viikot ne vain hurahtavat ihan supernopeasti ja tämän työviikon jälkeen on jo allekirjoittaneen kesälomakin.

Kulunut viikonloppu kului rauhallisissa tunnelmissa ja varsinkin eilisilta oli ihanan rentouttava. K√§vimme mieheni kanssa ulkoilemassa Koitelissa, jota olen ”mainostanut” t√§√§ll√§ jo aiemminkin. Siell√§ on aina mukava k√§yd√§, kun samalla saa liikkua sek√§ nauttia upeista maisemista. Kyll√§ t√§m√§ Oulun seutu on vaan todella kaunista, sen totesin j√§lleen eilen!

Mitä muuta sitten kuuluikaan meidän viikonloppuumme? Aikaa tuli vietettyä sekä äitini että ystävämme seurassa, teimme rakkaani kanssa yhdessä ruokaa, katsoimme leffaa ja herkuttelimme jäätelöllä. Ihanan normaalia, kotoisaa ja juuri sellaista, mikä tuntuu hyvältä, kun sen rakkaimman kanssa asuu yhdessä.

Olen itse esimerkiksi yhä yllättynyt siitä, miten täydelliseltä tuntuu maata sen toisen kainalossa ja katsoa elokuvaa. Kuinka sitä voi yhä olla kuin vastarakastuneet, vaikka kohta olemme olleet yhdessä jo vuoden? Tiedättehän sen tunteen, kun toisesta ei malta pitää näppejään erossa ja toiseen on kuin liimautunut? Sellaista toivoisin tietysti kaikille muillekin, sillä sitä ei voita mikään.

Nyt uuden työviikon pariin, mukavaa päivää kaikille blogini lukijoille!

Jasmin xxx

Viikonlopputunnelmia ja rakkautta ūüíē

Kommentti “Viikonlopputunnelmia ja rakkautta ūüíē

  • 5.6.2018 at 10:22
    Permalink

    Normaali arki on kuin juhlaa, jos on ihminen jota rakastaa ja jonka kanssa sen arjen jakaa.
    Pieni on monesti suurta.

    Uusin Instagram-kirjoituksesi on hieno esimerkki siitä, että ihminen voi nousta kaiken loan heiton yläpuolelle. Koetut kärsimykset ja vaikeudet vahvistavat ja jalostavat. Sinusta näkee, että olet aikuistunut ja tietysti myös parisuhteella on suuri merkitys kaikkeen.

    PS. Sinä se vaan näytät kaunistuvankin päivä päivältä. Ei ihme, että kateellisia ja pahantahtoisia loan heittäjiä riittää todennäköisesti jatkossakin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle normaaliarki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!